Tänä jouluna halusin kokeilla Marien pipari-luumurahkakakkua. Inspiraatio iski kuitenkin niin yllättäen, että en ehtinyt tehdä kakkua ajoissa, jotta se olisi ehtinyt hyytyä ennen kuin se oli määrä jo syödä. Kasasin kakun lasikulhoon, josta se syötiin rahkan tapaan.

Muokkasin Marien ohjetta niin, että sekoitin rasvan ja pipareiden sekaan luumumarmeladia sen sijaan, että olisin levittänyt sitä pohjan päälle. Pohja ja rahka oli kasattu kulhoon kerroksittain niin, että niiden muodostamat renkaat näkyivät kauniisti lasikulhon läpi (siitä kulmasta ei tullut ollenkaan hyviä kuvia). Päälle on tehty piparisabluunoiden ja kanelin avulla kuvioita  ja lisätty vielä pipareita ja kanelitankoja koristukseksi.